Kuka minä olen? Olen Miss Ada! Ja olen ylöjärveläinen ;)

Miss Ada Bistro & Cafe on syntynyt ajatuksesta kohdata ystäviä ja jakaa kokemuksia. Haluamme tarjota oman kylän väelle paikan, johon voi piipahtaa matalalla kynnyksellä syömään, juomaan ja viihtymään, yksin, ystävien kanssa tai vaikka koko perheen voimin.

Miss Ada palvelee Ylöjärvellä kahdessa toimipisteessä:

 

Bistro & Cafe Rauhalantiellä tarjoilee herkullisia kahvilatuotteita, lounasta ja iltasella annoksia laajemmalta ruokalistalta. Sekä lounaan että illan ruokalistan annokset vaihtuvat saatavilla olevien raaka-aineiden tahtiin.

Minkä tahansa annoksen saat myös tilattua mukaan.​

Ravintolassa on täydet anniskeluoikeudet.

Bakery & Cafe Soppeenmäessä

on kodikas leipomo-kahvila, jossa leivotaan päivittäin tuoreet pullat ja leivät molempiin toimipisteisiin.

Bakerylla leipomotuotteiden lisäksi tarjolla salaattibuffet, keittolounas sekä uuniperunoita vaihtuvilla täytteillä.

Bakeryn yhteydessä myös ihastuttava deli & lifestyle -puoti!

Suuri tekijä Miss Adan toiminta-ajatuksen taustalla on raaka-aineiden alkuperä ja eettisyys. Meillä syöt aina kotimaista lihaa ja häkittömien lintujen munia.

 

Ylöjärven sijainti maaseudun hellässä rutistuksessa tarjoaa upean mahdollisuuden yhteistyöhön paikallisten tuottajien kanssa.

Miksi siis lähteä merta edemmäs kalaan, kun herkullisia raaka-aineita saa lähes takapihalta. Yhteistyökumppaneitamme ovat muun muassa Majan luomutila, Wiljakan luomutila, Teuvo Virtasen luomutila, Kuuselan Lintutila, Yrjölän Marjatila, Visun Villisika, Ari Alarautalammi,  Ylöjärven Vehnämylly sekä Ylätalon luomutila. Kahvit saamme Mokkamestareilta.

Muita yhteistyökumppaneitamme ovat Sisustus SuviV,

Mikko Ovaska Photography ja Aito Säästöpankki.

 

Uudet kumppanit ovat myös tervetulleita.

Olethan yhteydessä, jos juuri Sinun tuotteesi sopisivat Miss Adaan.

BISTRO & CAFE
Rauhalantie 2, Ylöjärvi
044 9284 696
info(a)missada.fi
Avoinna ma-ti 10-18, ke-la 10-20
BAKERY & CAFE
Mikkolantie 1-3, Ylöjärvi
044 9284 701
leipomo(a)missada.fi
Avoinna ma-ke 8-16, to-pe 8-18